Aikaansaamisen askeleet 9/24: Tänään alan tehdä sitä, mitä luulen jo tekeväni

Teenkö sitä mitä arvostan, vai sitä mitä olen aina tottunut tekemään?

Tämä sarja koostuu 24 osasta, jotka yhdessä muodostavat loogisesti etenevän kokonaisuuden. Sarjassa käydään paradoksien muodossa läpi askeleet, jotka ihmisen kannattaa ottaa ymmärtääkseen itseään ja muita, hahmottaakseen rooliaan, etsiäkseen suuntaansa ja saadakseen elämässään asioita aikaan.

Coaching-tapaamisissa teetän ihmisillä joskus harjoituksia, joissa he karkealla tasolla kirjaavat kaikki tekemisensä vaikkapa viikon tai kuukauden ajalta. Lisäksi pyydän heitä arvioimaan, kuinka suuri osuus heidän valveillaoloajastaan kuhunkin tekemiseen kuluu. Siltä erää asia jätetään siihen, mutta jossain seuraavassa tapaamisessa saatan teettää samalla, pahaa-aavistamattomalla ryhmällä harjoituksen, jossa he saavat ohjattuna löytää itselleen arvoja, eli väittämiä, joiden mukaista elämää he haluavat elää ja toteuttaa.

Kun aiemmin tarkasteltua ajankäyttöä ja nyt kirjattuja arvoja tuoreeltaan vertaillaan, on niissä lähes poikkeuksetta ristiriita. Pääsääntöisesti ihmiset eivät tunnu käyttävän aikaansa niihin asioihin, joita he arvostavat tai uskovat arvostavansa.

Onko minun läsnäoloni laadukkaampaa kuin jonkun toisen?

Helpoin esimerkki poikkeamasta arvojen ja todellisen toiminnan välillä on perhe. Moni listaa läheistensä hyvinvoinnin yhdeksi tärkeimmistä arvoistaan, mutta hänen aikansa saattaa silti kulua kaikkeen muuhun kuin perheen parissa toimimiseen. Kun tästä ristiriidasta menee mainitsemaan, saattaa ohjattava perustella perheen hyvinvoinnin tarvitsevan häneltäkin rahaa, ja sitä saa vain tekemällä paljon töitä. Toisin sanoen hän kokee toimivansa perheen hyvinvoinnin välineenä etänä töistä käsin. Ohjattava saattaa myös viitata ns. laatuaikaan, eli sanoo käyttävänsä vähät hetket tärkeiden ihmisten kanssa sitäkin intensiivisemmin eli laadukkaammin. Hänen läsnäolonsa on siis voimakkaampaa kuin jonkun toisen, ja näin ollen hän säteilee sitä ympärilleen suurina annoksina jo pienessäkin ajassa.

Kaikki edellinen on luonnollisesti hölynpölyä. Me ihmiset olemme mestareita valehtelemaan, ja eniten valehtelemme itsellemme. Usein ihminen aivan vilpittömästi uskoo toimivansa arvojensa mukaan, ja yllättyy kun hänelle osoitetaan asian olevan toisin.

Arvot ovat usein idealistisia, abstrakteja ja maailmoja syleileviä sanoja, joita on helppo valita omikseen koska ne kuulostavat hienoilta. Arvoikseni nimeämieni sanojen tuleekin kuulostaa hienolta, koska niillä on suuri tehtävä: niiden tulee ohjata elämääni. Harjoitus, jossa tunnistat ja valitset omat arvosi, on siis välttämätön, mutta ei yksin vielä auta. Abstraktit visiot harvoin muuttuvat todellisuudeksi, mikäli niitä ei kyetä sanoittamaan myös tasoa alempana eli nykyisessä todellisuudessamme. Aristoteleen hyve-etiikassa hyveiden saattoi katsoa tulevan toteen vasta tekojen kautta, ja nimenomaan toistuvien tekojen. Jokaisen nimeämämme arvon tulee näkyä todellisessakin maailmassa, ja kyseisestä tekemisestä tulee myös saada itselleen aikaan tapa.

Jos teet itsellesi alussa mainitsemani arvotestin etkä läpäise sitä, millä tavoin sinun kannattaisi lähteä tilannetta muuttamaan? Jos satut tekemään testin uudenvuodenaattona, mahdollisesti teet itsellesi lupauksen olla alkavana vuonna ns. parempi ihminen. Tämä ei kuitenkaan auta, sillä me pystymme muuttamaan toimintatapojamme vain pienessä määrin kerrallaan. Mitä suuremman lupauksen itsellesi teet, sitä todennäköisemmin tulet lupauksesi rikkomaan. Lupausten tulee siis olla paitsi pieniä, myös määrällisesti vähäisiä. Niiden tulee myös tulla riittävällä tasolla toteutuneiksi ennen, kun teet mitään uusia lupauksia. Tekemisen voi katsoa tulleen tavaksi silloin, kun et enää mieti tekisitkö niin vai et, vaan erikseen ajattelematta vain teet niin.

Pienin mahdollinen organisaatio koostuu minusta ja minun ajatuksistani

Mikäli arvojen mukainen elämä kuitenkin tuntuu vaikealta saavuttaa, on tietysti aina mahdollista vaihtaa arvonsa sellaisiksi, jotka on helpompi täyttää. Tämä saattaa kuulostaa sarkasmilta, mutta sisältää myös paljon totuutta. Joskus on viisautta tunnustaa itselleen, etten voi olla hyvä ja aikaansaava ihminen aiemmin kuvittelemallani tavalla. Vaikken luontaisesti olisi jotain, voin silti löytää merkitystä omaani ja läheisteni elämään jollain toisella tavalla. Meillä kaikilla on vahvuuksia, ja kyse voi usein olla vain niiden käyttöalueen laajentamisesta muihinkin suuntiin kuin mihin olemme ymmärtäneet niitä käyttää.

Chris Argyris kuvaa kirjassaan Overcoming Organizational Defenses (1) sitä, kuinka ihmisen luontainen tapa oppia on ensin tehdä jotain, sen jälkeen nähdä mitä tekemisestä seuraa ja lopuksi korjata toimiaan havaintojensa pohjalta. Tätä Argyris kutsuu tyypin I oppimiseksi. Tyypin II oppimisessa toisaalta astumme tarkastelemaan tekemisiämme astetta ylempää, meitä ohjaavien arvojen tasolta. Tämän tason olemassaoloa emme kuitenkaan luontaisesti tule tiedostaneeksi. Toimintaamme ohjaavat arvot eivät ole läsnä arkipäivässämme, tai huonoimmassa tapauksessa emme ole edes miettineet miksi toimimme tietyissä tilanteissa tietyillä tavoin. Mikäli jokin toimintamme ei korjauksista huolimatta tuota toivottua tulosta, on mahdollista, että teemme alun perinkin vääriä asioita.

Arvojen tasolla meidän tulisi pystyä paitsi tunnistamaan miten haluamme elämässämme toimia, myös päättämään miten kyseisten arvojen tulisi alkaa käytännön tekemisessämme vähittäin näkyä. Argyriksen mallit liittyvät organisaation kehittämiseen, mutta organisaatiot koostuvat ihmisistä, ja pienin organisaatio koostuu minusta ja minun ajatuksistani. Minä ja ajatukseni emme aina ole samaa mieltä, samaan tapaan kuin vaikka johto, talousosasto, laatuosasto, HR-ihmiset tai tuotanto eivät aina ole kaikesta samaa mieltä. Mitä Oy Minä Ab:n siis oikeasti kannattaisi tavoitella? Organisaatio ei tule toimeen ilman toimintaa yhdistävää strategiaa.

Millainen minun henkilökohtaisen strategiani tulisi olla?

Kuukauden tehtävä: Osaatko nimetä ainakin yhden arvon, jota elämässäsi toteutat tai haluat toteuttaa? Mitä sen toteuttaminen on käytännössä? Mitä sinusta tuntuu sitten, kun olet saanut sen säännölliseksi tavaksi?

(1)  Argyris, C. Overcoming Organizational Defenses. 1990. Prentice Hall, Inc.