Aikaansaamisen askeleet 1/24: Jokainen meistä on aina oikeassa

Tämä sarja koostuu 24 osasta, jotka yhdessä muodostavat loogisesti etenevän kokonaisuuden. Sarjassa käydään paradoksien muodossa läpi askeleet, jotka ihmisen kannattaa ottaa ymmärtääkseen itseään ja muita, hahmottaakseen rooliaan, etsiäkseen suuntaansa ja saadakseen elämässään asioita aikaan.

Otsikko on tarkoituksellisen provosoiva, mutta sellaisenakin tosi. Jokainen meistä on aina oikeassa, mutta vain omasta mielestään. Oma osuutemme otsikon paradoksista meidän on helppo uskoa – oikeassa oleminenhan on meille mieluisaa – mutta merkityksellisempää on ymmärtää, että myös se toinen ihminen on aina oikeassa. Ja hän on oikeassa myös silloin, kun hän on kanssasi eri mieltä.

1700-luvulta alkaen on filosofian piirissä kehittynyt suuntaus nimeltä fenomenologia. Suuntaus korostaa yksilöllistä kokemista, maailman välittymistä ihmisille aistimusten ja havaintojen kautta. Eräs tapa konkretisoida asiaa on vertauskuva, jossa katsomme maailmaa korkean tornin kapeasta ikkunasta ulospäin, jokainen omasta ikkunastamme, jokainen hieman eri suuntaan. Katsomme samaa maailmaa, mutta kukaan ei voi nähdä maailmasta kuin kapean osan. Minun siivuni saattaa olla osin sama kuin jonkun toisen, mutta täysin yhtenevät ne eivät voi olla.

Aina ne kuitenkin täydentävät toisiaan, ja avainkysymys onkin se, onko mielemme niin joustava, että se kykenee ottamaan vastaan tietoa silloinkin, kun uusi tieto poikkeaa aiemmasta käsityksestämme.

Omasta näkökulmastaan jokainen siis todellakin on aina oikeassa. Kaikki ”oikeassa oleminen” ei kuitenkaan perustu tosiasioihin, ja onkin tärkeää pystyä erottelemaan toisistaan mielipiteet ja tosiseikat. Tieteellisessä mielessä hyvin harva asia on aivan absoluuttinen fakta, mutta kun tiedeyhteisön konsensus tietystä teoriasta alkaa olla riittävän suuri, voidaan kyseistä asiaa näin käytännön elämässä pitää totena. Näiden ”totuuksien” pohjalta meidän tulee toki muodostaa mielipiteitä, mutta yhtä lailla meidän on ymmärrettävä niiden olevan nimenomaan ja vain mielipiteitä.

Periksi antamisen taito on oppimisen edellytys
 

Jokaisen ihmisen mieli on joskus jäykkä. Jäykkä mieli tarkoittaa tässä sitä, että pidämme omia uskomuksiamme ja mielipiteitämme totena riippumatta siitä, pystymmekö ne perustelemaan. Perustelemisen taidon lisäksi tarvitaan kuitenkin myös periksi antamisen taito. Minun pitää osata perustella mielipiteitäni, mutta mikäli perusteluni osoittautuvat kehnommiksi kuin keskustelukumppanini, pitää minun osata antaa periksi.

Periksi antaminen on vaikeaa varsinkin siinä tapauksessa, että miellämme keskustelun dialogin sijasta väittelyksi, ja väärässä olemisen häviämiseksi. Väärässä oleminen voi tällöin tuntua lähes fyysisenä kipuna, varsinkin jos olemme sattuneet rakentamaan minäkuvaamme liiaksi jatkuvan oikeassa olemisen varaan. 

Tuntemukset ja tunteet ovat jokaiselle henkilökohtaisesti tosia, ja tehtävämme on ensinnäkin ymmärtää tämä ja toiseksi arvostaa kaikkien muidenkin tuntemuksia. Tunteemme ovat kuitenkin vain omia tulkintojamme siitä, mitä olemme omasta kapeasta ikkunastamme nähneet. Erilaisten näkymien lisäksi on meillä jokaisella väistämättä erilainen henkilöhistoria, joten eri ihmisten tulkinnat samastakin asiasta ovat aina enemmän tai vähemmän erilaisia.

Mitä jäykempi mieleni on, sitä useammin tulen olemaan väärässä

Jos mieleni on jäykkä, kääntyvät tekemäni tulkinnat vähitellen pysyviksi asenteiksi. Mikäli mielipiteeni mistään asiasta ei koskaan muutu, on se merkki siitä, että minun on harjoitettava mieltäni joustavammaksi. Tilastollisesti on mahdotonta, että olisin aina oikeassa, mutta meidän jokaisen on joskus vaikeata päästää irti, vaikeata vaihtaa uskomuksemme toisiksi.

Jäykän mielen tragedia on se, että mikäli asenteeni eivät koskaan muutu, en myöskään opi mitään uutta. Jos en enää opi uutta, tulen jatkossa olemaan yhä useammin väärässä, ja silti tuntemaan aidosti olevani joka kerta oikeassa. Tällainen tilanne johtaa kitkaan toisten ihmisten kanssa, ja tästä kitkasta kärsimme aina myös itse.

Mitä sitten voin tehdä? Mikä esimerkiksi olisi hyvä käytännön lause, jonka voisi opetella sanomaan? Kannattaa kokeilla ainakin tätä:

          ”Kiintoisaa, en ole ajatellutkaan, että asian voi nähdä myös noin”.

Kun siis seuraavan kerran huomaat, että keskustelukumppanisi on eri mieltä jostain, kysy itseltäsi onko sinulla mielipiteeseesi mitään perusteluja. Vai voisiko se toinen ollakin oikeassa? Tai oletteko ehkä molemmat oikeassa, mutta näette asian eri suunnista?

Kuukauden tehtävä:

”Tarkkaile itseäsi tilanteissa, joissa olet käsittelemästänne asiasta keskustelukumppanisi kanssa eri mieltä. Kysy itseltäsi oletko oikeasti antanut hänelle mahdollisuuden tulla kuulluksi ja perustella näkökantansa.”